Jyväskylän MM-ralli on Rautio Motorsportin kuljettajille kauden ehdoton kohokohta
Roope Korhonen ja kartanlukijansa Anssi Viinikka starttaavat uransa kolmanteen Suomen MM-ralliin WRC2-luokassa. Korhonen on luokkansa sarjapisteissä viidentenä ennen kotikilpailua. Toyotan GR Yaris Rally2 -autolla Korhosen tavoin kilpaileva Tuukka Kauppinen teki MM-debyyttinsä vuosi sitten juuri Jyväskylässä Veli-Pekka Karttusen kanssa. Nyt edessä on uran toinen MM-ralli kotimaisemissa, ja kartanlukijan tehtävistä vastaa tällä kertaa Sebastian Virtanen.
Korhonen on pystynyt nostamaan tasoaan tällä kaudella kohti rallimaailman huippua. Kaksi palkintosijaa saavuttanut laukaalainen on kellottanut nimiinsä jo kymmenen WRC2-luokan pohja-aikaa. Korhonen on juhlinut samppanjasuihkuja palkintokorokkeella sekä Ruotsissa (2:s) että vajaat kaksi viikkoa sitten Virossa (3:s).
– Edessä on kauden ehdoton kohokohta. Kun on koko ikänsä asunut Keski-Suomessa, reitin varrella on varmasti paljon tuttuja kannustamassa. Reitti on joka vuosi ollut hieno, ja nyt kun olemme mukana kolmatta kertaa Rally2-luokan autolla, tavoitteet ovat hieman korkeammalla – vaikka ne on tänä vuonna asetettu korkealle kaikissa kisoissa, Korhonen kertoo.
Ennen rallia Korhonen pääsi testaamaan tulevaa kilpailua varten kahdella eri tiellä ja kertoo kaiken olevan kunnossa. Olosuhteet poikkeavat hänen mukaansa jonkin verran Viron osakilpailusta, vaikka molemmat ovatkin nopeita soraralleja.
– Testit ovat menneet oikein hyvin, ja siltä osin kaikki on kunnossa. Virossa ajetaan pehmeämmällä soralla ja kapeammilla teillä verrattuna Jyväskylään. Täällä on ”torpparia” ja muutenkin leveämpää tietä, jossa on myös enemmän korkeuseroja.
Kilpailun taktiikka on Korhoselle selvä.
– Jos voitosta haluaa ajaa, perjantailta tarvitaan heti kova kyyti, jota pystytään ylläpitämään koko ralli. Tietysti pitää myös pystyä välttämään mahdolliset rengasrikot ja muut hölmöilyt.
Kauppinen lähtee haastamaan kärkeä
Tuukka Kauppisen kauden painopiste on ollut rallin SM-sarjan ohella kansainvälisissä ERC-kilpailuissa sekä Italian asfalttisarjassa. Enimmäkseen etuvetoisella Lancia Ypsilon HF Rally4 -autolla kilpaillut lupaus on osallistunut ennen Jyväskylää kahteen MM-ralliin – Ruotsissa ja Virossa – mutta molemmissa kohtaloksi koitui keskeytys. Virossa Kauppinen ajoi kuitenkin lupaavia aikoja lähelle kärkeä, joten odotukset ovat korkealla myös Jyväskylässä.
Kauppinen on ajanut Toyotalla lisäksi kaksi SM-rallia soralla, ja ohjelmassa oli myös yksi testipäivä ennen Jyväskylän MM-starttia. MM-sarjassa menestys rakentuu usein vankalle kokemukselle erikoiskokeista, joten Kauppisen lähtökohdat ovat nyt paremmat, kun edessä on toinen ”Jyskälä”.
– Hyvä fiilis! Jyväskylää on odotettu koko vuosi, ja nyt se on vihdoin edessä. Paljon tuttuja on penkalla kannustamassa, mikä tuo hyvän fiiliksen. Uskon, että tänä vuonna pystytään tosissaan haastamaan kärkikuskeja. Alla on hyviä kisoja ja auto alkaa tuntua omalta – kaikki on kohdallaan, Kauppinen toteaa.
MM-sarjassa kilpaillaan Hankookin yksityyppirenkaalla, joka on herättänyt paljon keskustelua. Hieman valtavirrasta poiketen Kauppinen kertoo pitävänsä renkaasta.
– Rengashan on erittäin hyvä, ja siinä on tasainen pito koko ajan. Se kestää myös hyvin. Ehkä ainoa huono puoli on, että sateella se on liukas, Kauppinen arvioi.
Secto Rally Finland käynnistyy torstaina testierikoiskokeella Ruuhimäessä, ja illalla ajetaan perinteinen Harjun yleisöerikoiskoe. Perjantain ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 117 kilometriä. Lauantaina ajetaan rallin pisin päivä, noin 140 EK-kilometriä. Ralli huipentuu sunnuntaina kahteen kertaan ajettavaan Ouninpohjaan – jälkimmäinen toimii Power Stagena. Kakariston maalijuhlallisuuksia vietetään päätöspäivänä klo 14.15 alkaen.
Kuva: Merita Mäkinen